Vahvoja koneita vaativaan teollisuuteen

Kaivosteollisuudessa joka häiriöminuutti tarkoittaa tulojen menetystä, yksi irronnut kiinnitin voi maksaa pienen omaisuuden. Sen vuoksi Joy Global ei tee kompromisseja ruuvilukituksessa.

Avokaivoksessa ei kuulu mitään muuta ääntä kuin ison ja raskaan koneiston rouhinta, vain se, kuinka se murskaa, rusentaa ja poraa kalliota. Miljoonien vuosien ajan maan sisässä kaikessa rauhassa olleiden mineraalien haku vaatii paljon voimaa. Tavallisen kaivospaikan koneet ja ajoneuvot toimivat rankoissa käyttöolosuhteissa: ne nostavat äärimmäisen raskaita kuormia ja altistuvat jatkuville tärinöille. Kun ne louhivat maan pintaa, koko maisema muuttuu täysin. Tuloksena on syvä, ihmisen tekemä kanjoni.

Kaivostoiminnan nimittäminen suureksi liiketoiminnaksi on aikamoista vähättelyä. Raaka-aineiden luotettava toimitus on tärkeää monille teollisuuden aloille. Monet valtiot ja yhteisöt saavat elantonsa kaivosteollisuudesta. Itse asiassa ihmiskulttuurin kehittyminen ja teollistuminen perustuu kykyymme kaivaa maata ja hakea raaka-aineita maan pinnan alapuolelta.

Lopputuotteiden kannalta esteillä tai viivästymisillä on merkittävät seuraamukset, joten kaiken on toimittava kitkattomasti. ”Jokainen minuutti on laskettavissa dollareina”, sanoo Joy Global Surface Miningin vanhempi insinööri Nicholas Dame. ”Yhden tunnin viivästyminen voi aiheuttaa tuhansien dollarien menetyksen, joten toiminta-aika on erittäin tärkeää.”

Jo yli 125 vuoden ajan Joy Globalin P&H-tuotteet ovat tunnustetusti teollisuuden luotetettavimpia ja tuottavimpia. Itse asiassa yli yhdeksänkymmentä prosenttia maailman avolouhoksista käyttää P&H-tuotemerkin laitteita. Yrityksen menestys perustuu sen kykyyn ymmärtää teollisuuden kovia vaatimuksia, ja yritys rakentaa koneita, jotka toimivat jatkuvassa tuotannossa. Yritys on ylpeä siitä, että se kiinnittää erittäin tarkan huomion joka komponenttiin, myös ruuveihin ja muttereihin. Suurimpienkin koneiden toiminta loppuu hevosvoimasta ja kyvyistä huolimatta yhden ruuvin irtoamiseen.

P&H-tuotteissa on jo monien vuosien ajan käytetty Nord-Lockin aluslevyjä yhdistämään vaihteiston kauhan puomiin – tämä alue altistuu erittäin suurille tärinöille. Sitä ennen käytettiin kiinnitysratkaisua, jossa oli erityinen tärinöitä vaimentava kierre. Se edellytti erikoisvalmisteista tappia. Kun puomi saapui paikalle, kierrereikä täytyi täyttää voiteluaineella korroosion ehkäisemiseksi. Koska asentajat eivät päässeet käsiksi erikoisvalmisteiseen tappiin, heidän täytyi käyttää vakiovalmisteista kierretappia poistaakseen korroosiosuojan, minkä vuoksi poistui myös kierre. Käytössä ei voinut nähdä, minkä tyyppinen kierre reiässä oli.

”Nord-Lock poistaa tämän huolenaiheen kokonaan ja sallii asennuksen nopean tarkastuksen,” sanoo Nicholas Dame. ”Se on testattu, vähäriskinen ratkaisu, joka antaa hyvän turvallisuuden tunteen. Se vie myös vähemmän tilaa ja aikaa. Me käytimme aluslevyjä joka tapauksessa, joten ne oli helppo vaihtaa Nord-Lockin aluslevypariin irtoamisriskin poistamiseksi.”

Joy Globalin uusin ja suurin kaivuri – P&H 4800XPC – on 135 tonnin kone. Sen edeltäjään, 120 tonniseen 4100XPC AC:hen verrattuna sen tuottavuus voi olla jopa 20 prosenttia suurempi, samalla kun kustannukset pienenevät viidellä prosentilla tonnia kohden.

P&H 4800XCP -koneen kohdalla Joy Global päätti siirtyä Nord-Lockin uusiin X-series-aluslevyihin. ”Me näemme niissä jo erittäin hyvän tuotteen uusimman version”, Dame lisää. ”Sillä on samojen ominaisuuksien lisäksi se etu, että se poistaa relaksaation liitoksesta.”

Vaihteistossa käytettyjen Nord-Lockin aluslevyjen lisäksi Joy Global käyttää myös Superbolt-kiinnittimiä telaketjuissaan, eli vioille altistuvassa paikassa.

”Tämä on toinen kiinnitin, jonka kanssa on helppo työskennellä”, Dame jatkaa. ”Koska kyseessä ovat vakioruuvit, asentajat tuntevat ne ja voivat kiinnittää ne nopeasti. Ne on kiristetty vaivatta muutaman minuutin sisällä.”

Nyt kun P&H-koneiden kaikki kriittiset liitokset on varmistettu, ne voivat tehdä sitä, mitä ne osaavat parhaiten – toimia maailman tärkeimmän ja vaativimman teollisuuden tuotannossa. 

TIEDOT: JOY GLOBAL SURFACE MINING
Tietoja yrityksestä: Avokaivosten laitteiden johtava valmistaja, jolla on yli 125 vuoden kokemus tällä alalla.
Emoyhtiö: Joy Global Inc.
Perustettu: 1884

Taloudelliset hyödyt

  • Testattu turvallisuus – kestää tärinöitä ja pienentää riskejä huomattavasti.
  • Helppo asentaa – ei vaadi kierrereikiä.
  • Tunnistettava – helppo nähdä, onko ruuvi lukittu vai ei.