Taakka pois harteilta

Luonnonolojen uhmaaminen ja lähelle luontoa pääseminen voivat olla valaisevia kokemuksia, etenkin lapsille. Mutta se täytyy suunnitella huolellisesti.

Monowalker_Article.jpg

Energiainsinööri Stefan Markert asuu vaimonsa Mirjan Haagin ja heidän neljän lapsensa kanssa itse rakentamassaan talossa Sveitsissä lähellä Italian rajaa ja käyttää uusinta tekniikkaa energiankulutuksen minimoimiseksi. Perhe on ympäristötietoinen ja haluaa kertoa oman tarinansa. Tänä kesänä he kävivät huikealla kolmen kuukauden seikkailuvaelluksella La Grande Traversata delle Alpi (GAT) -vuoristoreitillä. Reitti kulkee 900 kilometriä Sveitsistä Välimerelle laaksosta laaksoon poluilla, joita on usein käytetty Rooman valtakunnan ajoista asti. ”Halusimme paeta yhteiskunnan materialismia ja stressiä mutta myös näyttää lapsille, kuinka herkkä maapallo on”, Markert sanoo. ”Joskus meni kolme päivää ennen kuin olimme taas ihmisten ilmoilla. Kannoin päivittäin 40 kilon kuorman perheen tavaroita, muun muassa teltan, makuualustat, makuupussit, vaatteet, ruoat ja ensiaputarvikkeet.” Kuormasta selviämiseksi Markert kokeili Monowalker Fatmatea, joka on kustomoitu yksipyöräinen maastoretkikärry. Se toimii Nord-Lockin kiilalukittuvilla aluslevyillä, jotka kiinnittävät kaikki pulttiliitokset ja varmistaa, että pultit eivät löysty käytössä, mahdollisesti kaukana kaikesta. Aluslevyjen avulla Fatmate on helppo purkaa aina kun pysähdytään levähtämään. Pultit kierretään auki ja kärry taitetaan kokoon. Sen voi koota takaisin hetkessä. Kaiken lisäksi aluslevyjä voi käyttää uudelleen useita kertoja ilman ongelmia. Fatmaten nerous piilee painon siirtämisessä. Pyörä kantaa 50 prosenttia kuormasta, toiset 50 prosenttia taas on erittäin kevyillä alumiinisilla aisoilla. Aisoja kannattelevat karabiinihaat, jotka kiinnitetään vyötärövaljaisiin. Markert käytti kärryn pyöräakselin päällä ylimääräistä telinettä, jonka sivulaukkuihin mahtui 20 kiloa varusteita. Tämä vähensi aisoille tulevaa ja valjaille tulevaa painoa 20 prosentilla. ”Siellä oli lunta, jäätä, tuulta ja paahtavaa aurinkoa, lämpötila vaihteli nollasta 42°:een, ja maasto oli välillä erittäin raskaskulkuista”, hän sanoo, ”mutta Fatmate selvisi kaikesta. Se nosti taakan harteiltani niin kuvaannollisesti kuin kirjaimellisestikin.

Yritys:
Monowalker design

Sijainti:
Saksa

Tuote:
Monowalker Fatmate, 9-kiloinen maastoretkikärry

Ratkaisu:
Kaikissa Monowalker Fatmaten ruuvatuissa osissa on Nord-Lockin aluslevyt.

Monowalker_Article 2.jpg.png

Tilaa ilmainen lehtemme

Pysy ajan tasalla alan uusimmista uutisista, mielipiteistä ja tietämyksestä tilaamalla Bolted-lehtemme.

Lue lisää yhteystietojesi käsittelystä tietosuojakäytännöstämme.

Kiitos Bolted-lehden tilaamisesta!

Tilaa ilmainen lehtemme

Pysy ajan tasalla alan uusimmista uutisista, mielipiteistä ja tietämyksestä tilaamalla Bolted-lehtemme.

Lue lisää yhteystietojesi käsittelystä tietosuojakäytännöstämme.

Kiitos Bolted-lehden tilaamisesta!

Ota meihin yhteyttä

Lue lisää yhteystietojesi käsittelystä tietosuojakäytännöstämme.

Kiitos yhteydenotosta!