Rajoille asti

Yläilmakehä koettelee laitteita. Rakettimoottorin kehittäminen tähän ympäristöön on valtava haaste. Jos prosessiin tulee mutkia, moottori ja sen osat saattavat vaurioitua.

Espanjalainen ilmailu- ja avaruusalan yhtiö PLD Space kehittää kantoraketteja ja tarjoaa kaupallisia kiertoradalla tai sen alla kulkevien pienten hyötykuormien ja pienten satelliittien laukaisupalveluja. Yhtiö perustettiin vuonna 2011, ja se on kehittynyt pienestä start-upista menestyväksi 42 työntekijän yhtiöksi.

placeholder-300x300.png

Laadukkaiden materiaalien ja komponenttien valitseminen on ollut ehdottoman tärkeää MIURA 1 ja MIURA 5 -kantorakettien suunnittelussa ja rakentamisessa. ”Käytämme hyvin erikoistuneita materiaaleja. Esimerkiksi komponentteja liittävien pulttien täytyy olla äärimmäisen lujia ja luotettavia. Näin mikään ei liiku paikaltaan erittäin intensiivisen lennon aikana”, sanoo Raúl Torres, PLD:n toimitusjohtaja ja yksi perustajista. Propulsiopäällikkö Ismael Gutiérrez on samaa mieltä:

”Laatu on tärkeintä, kun otamme jokaisesta osasta kaiken irti.”

Hän jatkaa: ”Meidän täytyy testata erilaisia mahdollisia skenaarioita, jotta voimme olla varmoja tiukkojen määräysten noudattamisesta ja turvallisuudesta. Ellemme pysty määrittämään maksimiominaisuuksia, kuten murtolujuutta ja kulumisnopeutta, emme pysty suorittamaan testausta.”

placeholder-300x300.png

Tämä koskee etenkin propulsio-osastoa, missä perusmateriaalin heikentyminen saattaa johtaa ennenaikaiseen pettämiseen käyttökohteen ankarien vaatimusten vuoksi. Ulkoavaruudessa pulttiin kohdistuu erittäin suuri tärinä, joten esikuormituksen pysyminen on olennainen vaatimus. Koska perinteiset lukittuvat aluslevyt eivät ole toimiva ratkaisu, PLD Spacen tiimi lähti etsimän toisentyyppistä kiinnitysmekanismia ja löysi Nord-Lockin.

”Arvioimme huolellisesti erityyppiset tekniikat ja päätimme valita Nord-Lockin, koska heidän kiilalukittuvat aluslevynsä olivat uskomattoman lujatekoisia”, sanoo Torres.

Nyt useimmissa PLD Spacen rakettimoottorien pulttiliitoksissa kuten myös rakettien laukaisualustoissa käytetään Nord-Lockin kiilalukittuvia aluslevyjä. ”Olemme käyttäneet heidän aluslevyjään hyvin tuloksin suurin piirtein kaikissa moottorin pulttiliitoksissa, ja ne ovat toimineet erittäin hyvin”, Gutiérrez sanoo. ”Esikuormitus kestää laukaisutestit, eikä pulttien löystymistä ole havaittu.” PLD Space voi nyt luottaa laadukkaisiin materiaaleihin ja valmistautuu MIURA 1 -kantoraketin ensimmäiseen kaupalliseen laukaisuun.

Asiakas
PLD Space

Toimiala
Avaruus

Sijainti
Elche, Spain

Sovellus
Kantoraketti

Haaste
Esijännityksen ylläpitäminen ruuviliitoksissa ulkoavaruuden äärimmäisissä olosuhteissa
Nord-Lock yhtiön ratkaisu

Nord-Lock alkuperäinen aluslevyestää ruuvien löystymisen 

Tilaa ilmainen lehtemme

Pysy ajan tasalla alan uusimmista uutisista, mielipiteistä ja tietämyksestä tilaamalla Bolted-lehtemme.

Lue lisää yhteystietojesi käsittelystä tietosuojakäytännöstämme.

Kiitos Bolted-lehden tilaamisesta!

More insights and references

Tilaa ilmainen lehtemme

Pysy ajan tasalla alan uusimmista uutisista, mielipiteistä ja tietämyksestä tilaamalla Bolted-lehtemme.

Lue lisää yhteystietojesi käsittelystä tietosuojakäytännöstämme.

Kiitos Bolted-lehden tilaamisesta!